Pääyhteistyökumppanit


Yhteistyössä


Kultaisen juniorisukupolven viimeiset taistot?

kultainen junioriViikonloppuna pelataan Turun Salibandyareenalla A-juniorien 1. divisioonan Länsirannikon ja Sisä-Suomen 2. ja 3. sijoittuneiden joukkueiden välillä välikarsintaturnaus. Panos on kova – vain voittaja jatkaa varsinaiseen SM-karsintaan. Sheriffien lisäksi mukana ovat Paimion Ruoska, SB Vaasa ja SBT PaPo Parkanosta.

Turnaus voi olla seuran parin selvästi lahjakkaimman ikäluokan viimeinen näytös junioripeleissä. 1986-syntyneet tulevat yli-ikäisiksi ja 1987-syntyneet eivät välttämättä ensi kaudella enää palloile A-junioreissa. Seuran toiminnanjohtaja Janne Kytölä kun on väläytellyt, että seuraavaan kauteen lähdettäessä joukkueessa lätkisivät reikäpalloa suurimmaksi osaksi vuosimallia 1989 olevat koltiaiset ja tuotakin nuoremmat.

Vanhemman polven juniorit lähtevät kauden päätöstä lähestyttäessä pelaamaan silti erittäin suurella kiihkeydellä. Motivaatiosta ei kenelläkään ole pulaa. Arvokkaaseen junioripelien lopetukseen on kaikilla suurta halua. Ja mikä olisikaan kunniallisempaa, kuin nostaa joukkue Nuorten SM-sarjaan ja jättää upea perintö nuoremmille lainvalvojille? Sitä ennen pitäisi kuitenkin hoitaa välikarsinta voitollisesti ennen kuin moisesta voidaan edes haaveilla. Se lopullinen silaus on historian aikana aina ennen jäänyt puuttumaan. Nyt on viimeinen mahdollisuus.

Heikkotasoisessa alkusarjassa Sheriffeillä oli loppujen lopuksi ehkä kaikista kokenein joukkue liikkeellä. Alkukaudesta tosin tinatähdilläkin oli kokoonpanossa jos jonkin näköistä nuorta moponvirittäjää. Osaltaan tämä johtui kapeasta materiaalista. Kokoonpanon kuitenkin vakiintuessa kauden mittaan, alkoi joukkueen esityksetkin hiljalleen parantua. Sheriffien henkeäsalpaavuus on silti jäänyt melko vähiin. Tosin alkusarjan joukkueista muut kuin FBC Turku ja Paimion Ruoska eivät oikein ole sytyttäneet joukkuetta parhaimpaan iskuun. Nyt Sheriffien on kuitenkin pakko jo olla liekeissä.

Turnauksen joukkueet

Välikarsinnan muista joukkueista Sheriffeille jo alkusarjasta tuttu, aina tunteita herättävä Paimion Ruoska, ei ennakolta lukeudu karsinnan suosikkeihin. Joukkuetta ei kuitenkaan sovi aliarvioida. Ruoskan etuna lienee hyvin yhteen hitsautunut joukkue, jota muutamat yksilöt tähdittävät. Kyseenalaista vain on, riittääkö koko ryhmän taitotaso koviin otteluihin. Fyysisyyttä ja juoksuvoimaa Ruoskalta ainakin löytyy riittämiin. Näkyvimmin Ruoskan laajan materiaali tullee silti esille näissä kovissa peleissä vain tuuletuksessa maalin aikana. Jo alkusarjassahan on tullut surullisenkuuluisaksi se kuinka koko paimiolaisjoukkue kokoontuu keskiympyrään ulvomaan kuin Korkeasaaren apinat kiima-aikaan. Löytyykö Ruoskalta luovuutta yllättää vastustaja SB Vaasa vai kangistuuko se kaavoihin? Nähtäväksi siis jää onko paimiolaisilla tällä tasolla enää mitään annettavaa?

Näytönhaluja ruoskalaisilta luulisi löytyvän. Paimion Ruoskan johtoportaassahan ei  tunnuta omaan juniorityöhön uskovan lainkaan, kun seuran edustusjoukkueeseenkin ollaan kärrätty Turun Palloseuran ylijäämämiehiä omien kasvattien sijaan. Parisen kautta sitten Paimion Ruoska sentään pelasi nuorten SM-sarjassa saakka. Oi aikoja, oi tapoja.

Ruoskaa vastaan asettuu siis SB Vaasa. Se sijoittui Sisä-Suomessa toiseksi vain pisteen perässä lohkovoittaja Nokian Kristityistä Palloilijoista. Lienevätkö rukoukset, jotka siivittivät Nokian suoraan jatkopaikkaan? Vaasalaiset eivät kuitenkaan ole yhtään heikompi Nokiaa. Sisä-Suomen taso toisaalta on suuri arvoitus. Huhupuheiden mukaan Nokia ja Vaasa ovat kuitenkin olleet sarjan ylivoimaisesti parhaimpia ryhmiä. Kova vastus on siis Ruoskalle tiedossa, etenkin kun SB Vaasa saa muutaman miesten 1. divisioonakokemusta omaavan pelaajan mukaansa.

Sheriffeille kuitenkin on sama kumpi asettuu vastaan kello 16 pelattavassa karsinnan päätösottelussa. Vain yksi jatkaa matkaansa eteenpäin. Muut voivat siirtyä hiekkarannoille tai tietyissä tapauksissa peltotöihin. Jos Sheriffit haluaa kohdata vielä SB Vaasan tai Ruoskan, on sen silti ensin kukistettava SBT PaPo.

Parkanolaisjoukkue sijoittui Sisä-Suomessa kolmanneksi yhdeksän pistettä Nokiasta jäljessä. Kaarinaan kantautuneiden huhujen mukaan se ei ole mikään täysin susi joukkue vaan on pystynyt haastamaan molemmat lohkonsa kärkijoukkueet. Niin se varmasti haastaa myös Sheriffit. Ottelusta tuleekin varmasti lainvalvojille hyvin vaikea, jos se laittaa jo niin tutun ylimielisen neppailuvaihteen silmään. Parkanosta kun tuskin on intoa tulla pelkälle turistimatkalle Turkuun.

Kuka kantaa ratkaisijan viittaa?

Sheriffs-pelaajista kokeneen kaartin voi todeta olevan avainasemassa vastustajia kaadettaessa. Suurimmat paineet kasautuvat kapteeni Ville Tuloselle. Voitonnälkää Tulosella pitäisi riittää. Edustusjoukkueessahan Tulosen peliaika jäi käsittämättömän vähiin. Tutkimalla tappio-otteluiden kokoonpanoja, löytää miehen nimeä vain harvakseltaan. Tärkeä pelaaja on siis kyseessä. Voi myös miettiä, pelaisiko edustusjoukkue nyt nousukarsinnoissa, jos mies olisi ollut mukana kaikissa peleissä. Sitä voi päävalmentaja Janne Kytölä pohtia yön pimeinä tunteina. A-junioreissa valmennuksella ei kuitenkaan ottelun tärkeiden hetkien aikana ole muuta vaihtoehtoa kuin heittää Tulonen kentälle. Tähän Carlos Valderraman hiustyyliä mukailevaan asennepelaajaan joukkue kun tukeutuu tiukkojen paikkojen tullen. Petteri Ketolan vierelleen saadessaan jälki voi olla tuhoisaa.

Ketola itse on tällä kaudella esiintynyt pääpainoisesti miesten kakkosjoukkueen riveissä, mutta aina kun hän on ollut juniorien mukana, on maaleja syntynyt tappavaan tahtiin. Kolossimainen Ketola on vastustajan kannalta inhottava pelaaja, sillä hän mallinkasvoistaan huolimatta on erittäin fyysinen kovaa pelaava pelaaja. Ei siis ihme, että heikompia hirvittää aina kun numero 50 astuu kentälle.

Puolustuksessa joukkueen selvä ykköspakki on eleetön Kristian Koristo. Miehen pallovarmuus on uskomaton. Virheitä Koristo tekee äärimmäisen vähän. Hän osaakin pitää oman korkean tasonsa yllä ottelusta toiseen. Onkin tässä valossa lähes anteeksiantamatonta, ettei mies ole saanut todellisia näytön paikkoja korkeammalla tasolla miesten edustuksessa. Kauden päätyttyä Koristolle riittäisi varmasti ottajia muualtakin.

Maalivahtipeli saattaa ratkaista paljon. Sheriffs-puolustukselle on kuitenkin kaikesta huolimatta aika ajoin sattunut uskomattomia hasardeja. Viimeisimmissä peleissä kaarinalaisten maalia on vartioinut nuori, loistavan heittokäden omaava Jesse Virtanen. Vaikka Virtanen on onnistunut hyvin eikä virheitä ole sattunut, lienee ykkösvalinta maalin suulle siltikin Marko Lehtosen jalanjälkiä vakaasti asteleva Juha ”Nolla” Pöntinen. Poika on tehnyt läpimurtonsa joukkueessa ja häneen vallitsee suuri luottamus joukkueessa. Pöntisen onnistuessa Sheriffs etenee pitkälle.

Usein kovissa otteluissa pinnalle voi nousta myös niin sanottuja mustia hevosia. Sellainen voisi olla maaleistaan elävä Simon Wikström. Wikström on kärkäs hyökkääjä, joka iskee heti vastustajan virheistä Toinen jo FBT Saints –ajoilla pelannut on roolihyökkääjä Pasi Niukko. Hän on alkukauden varjojen mailla vaeltelun jälkeen päässyt oivaan kevätvireeseen. Tasaiset ottelut käännetään eduksi ankaralla taistelulla, suurella sydämellä ja asenteella. Näiltä pelaajilta sitä luulisi löytyvän.

Mitä puolestaan tekee Joonas Rainio? Onko Ilmari Hiltusella WoW-krapula? Jatkuuko Joonas Vauhkosen maalitehtailu? Vauhkonenhan on maalannut kovalla prosentilla, mutta lapsuksia on vielä sattunut. Lupaava tulevaisuus Vauhkosella on edessä, jos häntä osataan kehittää oikein.

Vaihtuuko valta jälleen?

Kahdessa viimeisimmässä turnauksissa valmentajan vastuuta on kantanut kapteeni Ville Tulonen. Kolme voittoa ja yksi tappio yhteismaalierolla 21-8 eivät kuitenkaan riittäneet seuran johdolle ja näin joukkueen ruoriin palannee Janne Kytölä. Kauden alussa mukana ollut valmentaja Matti Uronen tuskin tulee mukaan. Häntähän ei ole nähty yhden (monista) Sheriffi-historian rumimman tilanteen jälkeen: Uronen ja liberona yksin palloa pitänyt aina energinen Ville Lähde aloittivat pelin tiimellyksen keskellä keskustelun jostakin jonninjoutavasta – vastustaja kuittasi pallon Lähteeltä ja teki maalin.

Ville Tulonen ei ole halunnut spekuloida julkisesti valmennusratkaisulla. ”En kommentoi”, vastasi Tulonen ehkä hieman pettyneelläkin äänensävyllä. Hän kertoi, että nyt hänellä on päällimmäisenä mielessä vain viikonlopun ottelut. ”Janne on tehnyt hyvää työtä joukkueessa ja uskon hänen tekevän oikeat ratkaisut”, Tulonen tyytyy toteamaan diplomaattisesti. Aika näyttää leivotaanko sylkykuppeja vai sankareita.

Tulonen on itse pelannut mukiinmenevää kautta A-junioreissa ja haluaa ehdottomasti päättää kautensa suuriin voitonjuhliin. Villit huhut kertovat, että tämä olisi miehen viimeinen kausi West Coast Sheriffsissä. Hänen kaksivuotinen sopimus on katkolla ja pikkulinnut ovat visertäneet Tulosen saaneen muutaman varteenotettavan tarjouksen. ”Nämä nyt on näitä huhuja”, naurahtaa Tulonen. ”Pelataan nyt kausi loppuun ja nostetaan A-juniorit SM-sarjaan”, hän päättää itsevarmasti.