Pääyhteistyökumppanit


Yhteistyössä


Cup taival tyssäsi toistamiseen

edustusJätän tällä kertaa pelin kertomisen päävalmentajan harteille ja kerron tässä vaan nämä pakolliset asiat eli maalintekijät, jäähyt ja loukkaantumiset mitkä varmastikin kiinnostavat lukijoita.

Noh, kolme maalia tehtiin, paitsi niistäkin Campus sutaisi yhden omiin, joten kahteen osumaan jää tämä stoori tältä erää. Rouhiaisen Pentti teki yhden ja Hiltusen nuorempi yhden osuman. Rainion Joonas sai ottelun lopussa punaisen kortin ja ottelurangaistuksen joka olikin yksi ottelun kohokohdista. Jobinpostia tuli Jonas Karlssonin toimesta, sillä nuorukaisen kausi taitaa olla taputeltu, sillä kesällä murtunut jalkapöytä meni uudestaan ja edessä on mitä todennäköisimmin leikkaus. Niin, ottelu päättyi Campukselle täysin ansaitusti 5-3 ja he jatkavat Cupissa 4.kierrokselle!

JÄRVELÄISEN MIETTEET OTTELUSTA

Hävittiin, mutta en ikinä suostu myöntämään, että olisimme hävinneet salibandy ottelun. Tapa jolla kaveri pelasi ei ole salibandya! En missään tapauksessa moiti vastustajan valmentajia valitusta taktiikasta, koska heillä edelleen pelit jatkuvat ja meillä ei.

Heitän ilmoille ainoastaan pienen kysymyksen, miksi ihmeessä peleissänne ei käy yleisöä? Paikalla oli eilen 50 ihmistä niistä 40 meitä katsomassa loput 10 oli ilmeisesti Caribian ohi kulkeneita ja väkisin sisälle tempaistuja ihmisiä. Olin huomaavinani, että yhtä miestä pidettiin paikalla väkisin järjestysmiehien toimesta!  Kertaan, en edelleen hauku vastustajaa he ansaitsivat 100% jatkopaikkansa, olivat parempi joukkue siinä tapahtumassa, joka perjantaina Caribialla pidettiin.

Haluan vielä antaa kaikille mahdollisuuden saavuttaa sama fiilis kuin Caribialla vallitsi. Demonstroin ottelun tapahtumat:
Sammuta radio ja varmista ettei asunnostasi kuulu ääntäkään, hyvä, nyt olet saavuttanut jo ottelun tunnelman. Ota tuoli, siirrä se kahden metrin päähän jääkaapin ovesta ja ala tuijottamaan jääkaapin ovea. Joka kerta, kun joku avaa jääkaapin oven on se ns. action vaihe. Lyhyt ohi kiitävä hetki, josta jää kylmä henkäys jäljelle.

Hyvä, olet saavuttanut ottelun viihdearvon. Jos sinulla on lemmikkejä esim. koira, pujota sille pilli kaulaan. Jokainen kerta kun pilli soi, on ihmetys yhtä suuri kuin perjantaisessa tapahtumassa. Kun se soi, mietit, kui hel**tissä tuo o mahdollista??

Ne kannattajat, jotka maksoivat perjantaiseen ”tapahtumaan” -olitte sitten campuksen kannattajia tai vannoutuneita Sheriffs- kannattajia-  pyydän teiltä nöyrimmin anteeksi vastustajan esitystä.

Hyvitykseksi saatte ilmaisen kausikortin oikeisiin salibandy- otteluihin ensimmäisessä kotiottelussamme tulevan perjantaina ostamaanne lippua vastaan.
Niin, muistihan joku herättää sen katsomon ylärivissä kuorsanneen viiksekkään naisen??

OTTELUN OIKEUDENJAKAJAT
Ottelun tuomitsivat Tapio Mäkelä ja Petri Liikala!

OTTELUN TÄHDET
*** Caribian oheispalvelut
** Respan hotellivirkailijat
* Koskettava tunnelma

YLEISÖÄ
50