| Järveläinen piinapenkissä |
Miesten edustusjoukkueen päävalmentaja Toni Järveläinen on saanut viikolla paljolti keskustelua viikko sitten käydyn Suomen Cupin 3.kierroksen ottelun jälkeen, jossa hän kiteytti ottelutapahtuman omalla suoralla tyylillään.
Pistimme Järveläisen hetkeksi piinapenkkiin ja kysyimme häneltä hieman mietteitä tulevasta kaudesta ja ennen kaikkea perjantaisesta kotiavauksesta.
No niin Toni, kotiavaus perjantaina käsillä millaisilla miettein otteluun lähdet?
- Joukkueen vaihtuvuus on ollut erittäin suuri ja yhteen hitsautuminen vaatii aikaa. Harjoituspelit meni erittäin hyvin ja löydettiin optimaaliset koostumukset mutta nyt ollaan kärsitty hiukan loukkaantumisista ja jouduttu hakemaan uusia koostumuksia. Katsotaan kuinka saadaan palikat kohdalleen ekaan kotimatsiin.
Minkälaista joukkuetta yleisö saa tänä vuonna seurata, kuten sanoit, vaihtuvuutta on ollut paljon, miten vaihtuvuus vaikuttaa joukkueen pelillisiin asioihin?
- Tämä voi olla monelle yllätys, mutta pelataan peliä aika paljon yleisölle tänä vuonna. Kun laadin joukkueen pelikirjan kysyin itseltäni, mitä minä haluan nähdä, kun menen katsomaan salibandya? Vauhtia, kontakteja, maaleja, kuviota ja asennetta. Uskon, että meitä seuraava yleisö haluaa nähdä noita samoja asioita. Niitä tullaan myös tarjoamaan.
Valaise hiukan lisää, jokainen joukkue latelee nuo samat viisaudet ennen kauden alkua, sitten seisoskellaan ja ihmetellään kentällä ja se on sitten olevinaan vauhdikasta ja fyysistä jne.?
- Me emme häviä koskaan taistelematta. Tämä tarkoittaa suomeksi sitä että teen kaiken tarvittavan jotta voitamme, aivan kaiken! Yksikään pelaaja ei anna missään tilanteessa periksi, useimmiten tämä yhdistelmä tarjoaa jo aika hyvin viihdettä yleisölle. Meidän puolustuksessa on kaksi kaveria jotka ovat yhteensä lähes 4 metriä pitkiä ja painavat lähes 200kg, heillä on selkeä tehtävä tarjota maalivahdeille työrauha, tarkoittaa sitä, että palloja voi rauhassa pudotella maalin eteen, kukaan ei tule niitä sieltä lyömään, ehkä korkeintaan kerran.
Tiesitkö, että tämä on salibandya, ei jääkiekkoa?
- Ok, hyvä tietää. TPS kiteytti sinällään uskomattoman hienossa ottelutapahtumassaan, mitä on salibandy. Se on klassista tanssia erätauoilla suuren yleisön silmissä. Mun mielestä se on Rock & Rollia 3x 20 minuuttia. Tarkoittaa samaa kuin se, miksi mäkihypyssä hypätään liian suurilla nopeuksilla? Jos joku hyppää ennätyksen on se sitä mistä puhutaan, jos joku kaatuu -johtuen liian suurista nopeuksista- on sekin sitä mistä puhutaan, tämä takaa media näkyvyyden. Näkyvyys takaa mainostajat, mainostajat takaa taas sen, että budjetit kasvaa ja voidaan toimia ja kehittyä. Tämän takia en ymmärrä puhetta siitä, että pelejä ei pelata yleisölle.
Aikoinaan tein pikku tempauksen josta puhutaan tänäkin päivänä, tosiasia on se, että se on edelleenkin isoin asia mitä media on salibandystä noteerannut, valitettavasti. Seuraava ottelukierros, tapahtuman jälkeen, oli yleisö menestys joka puolella Suomea. Ihmiset kaipaavat actionia ja sitä tullaa heille tarjoilemaan..
Miten sitten tavoite puoli, mikä on joukkueen virallinen tavoite?
- Meillä on kasassa joukkue jolla pienillä muutoksilla pelataan I- divisiionan top- 4 sijoista. Mutta ei vielä, joukkue on ollut vähän aikaa yhdessä ja se kuinka nopeasti joukkue hitsautuu ratkaisee sen mikä lopullinen sijoitus on. Tavoite sinällään on voittaa sarja, ei kai mikään muu edes voi olla tavoitteena. Jos sarja voitetaan silloin joukkue on hitsautunut ja myös nousee I-divisioonaan mutta katsotaan mitä tapahtuu, peli kerrallaan.
Kerro vielä lopuksi keitä katsojien kannattaa pitää silmällä sarja-avauksessa?
Tommi "palander" Löytynoja:
Isokokoinen puolustaja joka pelaa erittäin kovaa kontaktipeliä. Pitää vastustajan hyökkääjät koko ajan varpaillaan.
Tuonut ryhtiä sheriffien maalinedustalle. Keep your head up!
Pentti "pendos" Rouhiainen:
Maaginen pallotaituri joka pystyy tilanteesta kuin tilanteesta viimeistelemään uskomattomia maaleja.
Mika "Gotte" Gottshxcfalk :)
Salaman nopea libero jonka kesätreeni ohjelmaan kuuluu mm. maraton juoksu. Ominaisuudet; nopea, taitava ja
karmea lyöntilaukaus, mitä muuta tarvitaan?
Juho "El Säfi" Salonen:
Kisumaisella liikkeellä varustettu hyökkääjä. Jonglöörimainen pallon käsittelijä jolla ilmiömäinen pelinlukutaito.
VP "pekkapekka" Laiho
Tuulen nopea juniori joka tulee lyömään itsensä lopullisesti läpi miesten peleissä. vähintään Halisten hallin
päätyseinästä.
Kim "kimi" Karjalainen
17-vuotias kaveri joka on saanut valtavasti lihasmassaa ja nopeutta kesätreeneisssä. Jatkuvasti maalintekopaikoissa, kykenee uskomattomasti ampumaan ohi maalin paikasta kuin paikasta. Kun jyvä osuu kohdalleen tekee 15 maalia kaudessa.
Maalivahti kolmikko
Nykänen, Veijola, Mettälä, Sarjan paras maalivahti kolmikko. |