Pääyhteistyökumppanit


Yhteistyössä


Sarjapaikka varmistui otteluvoitoin 2-0

Vihdoin ja viimein saatiin pitkä ja raskas kausi päätökseen kun sarjapaikka sinetöityi Paimion Ruoskaa vastaan otteluvoiton 2-0. Ensimmäisen kohtaamisen Sheriffit veivät niukasti nimiinsä lukemin 8-7 Ville Pekka Laihon voittomaalilla, jonka nuorukainen teki ajassa 59.02. Toinen ottelu pelattiin Paimion Kilosportissa, missä kotijoukkue ei enää pystynyt taistelemaan aivan samaan malliin kun ensimmäisessä kohtaamisessa vaan joutui taipumaan saappaat jalassa 8-3 lukemin Tinatähtien käsittelyssä.

Karsintasarjassa suureen rooliin nousisivat seuran omat junioripelaajat Ville Pekka Laiho 4+1 ja Kim Karjalainen 3+2, joiden esitykseen voidaan olla enemmän kuin tyytyväisiä. Miltei koko kauden sivussa ollut ja vasta karsintasarjaan mukaan hypännyt Jonas Karlsson oli varsinkin jälkimmäisessä ottelussa mies paikallaan ja otti suurta vastuuta joukkueen takalinjoilla.

Sheriffien varmistaessa sarjapaikan elettiin samalla myös haikeita hetkiä kun kaksi pitkää ajanjaksoa seuran historiassa saatiin päätökseen. Neljä kautta Sheriffien puolustuslinjoilla mallikkaasti luutinut ja tällä kaudella pahoista loukkaantumisista kärsinyt Juha Helinän peliura loppui tähän kauteen. Helinä ehti pelaamaan myös kasvattiseurassaan Turun Palloseurassa 1.divisioonassa neljän kauden verran. Sheriffit haluavat kiittää ”pappaa” hienoista yhteisistä pelivuosista!
Sheriffien peräsimessä viimeiset viisi kautta ollut Toni Järveläinen siirtyy myös uusien haasteiden pariin ja päätti valmennusuransa Tinatähdissä tähän karsintasarjaan. Toni on tehnyt pitkän ja ansiokkaan uran Kaarinalaisen salibandyn eteen, josta Sheriffit haluavat kiittää ”kuningas” Järveläistä ja toivottaa onnea uusien haasteiden parissa.

JÄRVELÄISEN MIETOKSET KARSINTASARJASTA
Saatiin miehet kuntoon juuri oikeassa vaiheessa ja pelattiin toinen osaottelu todella hyvin. Jossitella voi, sillä että tämä peliesitys kauden aikana olisi riittänyt todella pitkälle, mutta turha sitä on enää jossitella. Etelän ja pohjoisen matkat kun kuuluvat lajiin. Joka tapauksessa kaikille jäi näistä viimeisistä peleistä hyvä maku suuhun.
Itse haluan kiittää kaikkia kaarinalaisia salibandyn ystäviä näistä vuosista, jotka ollaan yhteistyöllä tehty. Tämä on ollut erittäin hieno vaihe allekirjoittaneen elämässä. Toivotan kaikille onnea ja menestystä lajin parissa, varsinkin onnea te tarvitsette kun jälleen kohtaamme :D.

Kiittäen Toni Järveläinen