| Järveläinen palaa päävalmentajaksi |
Sheriffien miesten edustusjoukkueen päävalmentajaksi palaa vuoden tauon jälkeen tuttu Toni Järveläinen. Järveläinen valmensi tällä kaudella seuran naistenjoukkuetta ja toimi edustusjoukkueen valmennuskonsulttina. Järveläinen nosti heti ensimmäisellä valmennusvuotenaan kaudella 2003-04 Sheriffit 2.divisioonaan ja viime kaudella hän luotsasi joukkueen aina Suomen Cupin puolivälieriin asti, sekä 2.divisioonan jatkosarjaan. Myös seuramme naisten joukkue on noussut 4.divisioonasta aina 2.divisioonaan saakka, Tonin käskytyksessä.
- Nyt on taas hyvä hetki palata riveihin, kun perheasiat on kunnossa. Kymmenen vuotta yhtä kyytiä väsytti aika pahasti joten ns. välivuosi oli paikallaan, sanoo Järveläinen.
Järveläinen on pitkän valmennusuransa aikansa toiminut valmentajana myös miesten liigatasolla asti, jossa hän valmensi Hämeenlinnalaista RuRua. Hän toimi myös kaksi kautta Turun Palloseuran edustusjoukkueen valmentajana 1.divisioonassa ennen kuin siirtyi Tinatähtien peräsimeen.
Järveläisen Hämeenlinnan valmennusajoilta liigaan profiilipelaajiksi ovat nousseet mm. semmoiset nimet kuin Markus Suntila (JosBa), Juuso Kiviharju (Gunners) ja tämän kauden liigan pistepörssin voittanut Santtu Manner (SSV).
Tulevan kauden joukkuetta Kaarinassa aloitettiin rakentamaan heti viimeisen sarjaottelun jälkeen, johon tulevalla päävalmentajalla on selvä visio, millaisen joukkueen hän haluaa ensi kaudella jalkeille.
- Tarkoituksemme on rakentaa yli 30 pelaajan rosteri, joka koostuu 4 veskasta, 10 pakista, 19 hyökkääjästä. Eli omilla nuorilla tulee olemaan loistava mahdollisuus päästä pelaamaan miesten II- divisioona pelejä. Kesällä aletaan treenata huomattavasti yksilöidymmin ja aktiivisemmin. Tosiasia on se, että osa pelaajista ei tule kesästä selviämään, mutta ne jotka siitä selviää saa automaattisesti pelipaikan edustusjoukkueeseen, ne jotka eivät selviä saavat siirtopaperin käteensä, lataa Järveläinen.
HALUAMME KEHITTÄÄ NUORIA PELAAJIA
Mennyt kausi ei ollut aivan sitä mitä Kaarinassa ennen kauden alkua odotettiin, vaikka nousukarsintapaikka jäikin vain kahden pisteen päähän. Tässä kohtaa on vielä turha puhua seuraavan kauden tavoitteista, mutta selvää on, että Tinatähtien joukkue tulee koostumaan kovista harjoittelijoista, joilla on asenne kunnossa.
- Odotukset tulevat olemaan kovat ja nimenomaan pelaajapuolella. Tuloksellinen tavoite asetetaan sen mukaan, minkälainen joukkue on kesästä selvinnyt. Jos kaikki selvinneet ovat B-junioreita, ei tavoite voi olla nousu, vaan silloin tavoitellaan mahdollisimman positiivista suoritusta ja pyritään edelleen kehittämään pelaajia.
Tässä kohtaa voin suoraan sanoa kaikille junioripelaajille, niin omassa seurassa oleville kuin muillekin, jos haluat kehittyä niin tervetuloa mukaan rohkeasti. Kärjistäen voi sanoa, että ensi kauden joukkueeseen haen pelaajia, jotka haluavat tulla paremmiksi pelaajiksi ja heillä on asenne harjoittelemiseen kohdallaan, sanoo Järveläinen.
Seuran toiminnanjohtaja Janne Kytölä oli mielissään Järveläisen päävalmentaja pestistä. Sovittiin oikeastaan jatkosta jo viime syksynä, että Toni pitää vähän lomaa valmennuksesta ja paneutuu enemmän perhe-elämään ja jatkaa sitten taas päävalmentajan roolissa vuoden tauon jälkeen. Haemme edustusjoukkueen valmennusportaaseen vielä Tonille ammattitaitoista apuria seuramme ulkopuolelta, jonka jälkeen olemme valmiina tulevaan kauteen, sanoo Kytölä.
KAIVAMME PELAAJAN VAHVUUDET ESIIN
Järveläinen näkee tulevassa joukkueessa mahdollisuuden myös niillä pelaajilla, jotka eivät välttämättä ole niitä käsistään niitä kaikkein taitavimpia vaan korvaavat taidon kovalla yrityksellään ja kovuudella.
- Lähikunnissa ja meilläkin on paljon pelaajia, joiden pelillinen identiteetti on hukassa. On kavereita, jotka ei tiedä onko ne pakkeja vai hyökkääjiä. Junioripelaajalla se on rikkaus, mutta miesten peleissä on oltava erikoisosaamista, jota jokainen pelipaikka vaatii. Tähän tullaan valmennuksellisesti kiinnittämään erityistä huomiota. Jokaisella kaverilla on joku vahvuus ja sitä tullaan vahvistamaan erityisesti.
Tässä vähän faktaa esimerkkien muodossa: Turun alueella vallitsee sellainen kuvitelma, että jokaisen pelaajan prototyppi on joku Santtu Manner. Santtu on loistava pelaaja, mutta omaa sellaisen lahjakkuuden ja harjoittelu asenteen jollaista ei ole kuin yhdestä tuhannella. Santtuun konkretisoituu sana taito, mutta tässä on juuri se, mitä täällä ei ymmärretä. Sanaan taito kiteytyy paljon muutakin kuin taitavat harhautukset, maalintekotaito, pallon käsittely jne. Itse näen sen niin, että jos haetaan erittäin taitavia pelaajia, niin sellainen on ehdottomasti Teddy Salutskij. Nyt tullaan asian ytimeen ja siihen mitä on taito.
Salutskij kaltaiset pelimannit ovat äärettömän taitavia pelaajia mutta heidän taitonsa on 1vs.1 pelaamisessa, kontakteissa, alueiden siivoamisessa jne. Tätä osaamista ei näillä leveysasteilla ymmärretä. Siinä suurin yksittäinen syy miksi jengit tarpoo kilpaa 1 ja 2 divarin välimaastossa.
Ei löydy kuin yhdenlaisia pelimanneja ja ne jotka ei tähän konseptiin mahdu lähtee pelailemaan ala-sarjoja ja unohtuu sinne. Tässä kohtaa kosin niitä kavereita tulemaan meille. Me tarvitaan pelaajia jotka tykkää tehdä tuolla kentällä muutakin kuin harhautella ja maalata. Jokaisella on jokin osaaminen ja me kaivetaan se esiin. Toinen pieni yksityiskohta on se että, kumpaa pelaaja tyyppiä uskotte katsomon mieluummin seuraavan, Manner vai Salutskij? Tätä asiaa ajattelin käydä läpi omalla palstallani hiukan enemmän, tulevaisuudessa, lopettaa Järveläinen.
|