Pääyhteistyökumppanit


Yhteistyössä


Riders 93 turnausraportti

Salpa- Sheriffs Riders

Etukäteen oli tiedossa, että molemmista joukkueista osa runkopelaajista  tulisi olemaan poissa. Salpa kirjautti ottelupöytäkirjaan 14:sta nimeä,  Riders tyytyi 9:ään peluriin. Kumman joukkueen pelisuoritukseen poissaolot tulisivat enemmän vaikuttamaan?

Peli alkoi tunnustellen ja hyvin varovasti. Riders jäädytti peliä ja piti temmon hyvin rauhallisena. Erityisesti Henkka puolustuksen lukkona pallovarmana pelaajana piti palloa. Salpalaisia pyöri ympärillä 2-3 lähes koko ottelun, mutta Henkka pelasi varmasti koko ottelun eikä pallonmenetyksiä vastustajalle tullut.

Peliä ehdittiin pelata  12 minuuttia, ennen kuin Ridersin numero 12 onnistui laukauksessaan ja peli oli 0-1. Ja kun hana saatiin auki niin 42 sekunnin kuluttua Joni onnistui Vili syötöstä, tilanne 0-2. Pikkuhiljaa kävi selväksi, että vastustajan syömähampaat oli poissa, eikä Salpa pystynyt kovin vaarallisesti vyöryttämään peliä Ridersin päähän.

II-III erä pelailtiin kuten ensimmäinenkin. Riders pelasi sen verran, ettei vastustaja päässyt rokottaman, mutta muuten peli oli tehotonta.  Tsemppi ja terävyys, kuten myös kunnon laukaukset puuttuivat.  Hyvää oli se, että oma pää pystyttiin pitämään (lähes) puhtaana ja peliesitys pysyi läpi ottelun tasaisena. Riders oli ottelussa sen verran terävämpi, että onnistui voittamaan kaikki erät kahdella maalilla. Lopputulokseksi kirjattiin 1-7 Ridersille.

Maalit ja syötöt
Joni 2+1
Samu 2+0
Joonas 1+1
Vili 0+2
Juho 1+0
Henrik 1+0
Juuso (MV) 0+1
Paukkio 0+1

Riders - Ruoska

Toiseen otteluun vastaan asettui tuttu vastustaja Paimiosta. Ruoska on parantanut pelejä kauden edetessä ja kun peliin lähdettiin vain 8:lla terveellä pelaajalla niin tarkkana sai olla. Pelin ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä ja ajoittain Ruoska rakenteli hienoja hyökkäyskuvioita. Riders taas haki pelituntumaa ja ajoittain peli vaikutti hiukan tukkoiselta. Ajassa 4.08 Riku vapautti kuitenkin Samun hienolla syötöllä ja Samu kylmän viileällä ratkaisulla sijoitti pallon alakulmaan. Pari minuuttia maalin jälkeen Ruoska päästettiin uudelleen peliin mukaan. Ruoskan pakki laukoi vastustamattomasti pallon yläkulmaan.Toinen erä alkoi vahvalla Riders pyörityksellä ja kolmen peliminuutin jälkeen Vili katkaisi Ruoskan pakin avauksen ja tarkka sijoitus alakulmaan
vei Ridersin ansaittuun johtoon. Kun viisi minuuttia oli pelattu teki Henrik yhden hienoista nousuistaan ja joka päättyi maalilaukaukseen, pallo maalivahdin torjunnasta Rikulle ja peli 1-3.
Kun toista erää oli pelattu 9 minuuttia tarjoili Vili loistosyötön Jonille, joka ei tämän tyyppisistä paikoista erehdy, Ruoska maalivahti sai taas kaivaa pallon maalista. Ajassa 27.23 sai Ruoskan pelaaja 2 minuutin rangaistuksen mailaan lyönnistä. Ylivoima peli pyöri hyvin, mutta kunnon
laukaisutilanteita ei syntynyt. Heti rangaistuksen päättymisen jälkeen Riku ampui suoraan Henrikin syötöstä pallon jälleen Ruoskan maaliin. Erä Ridersille 4-0 ja peli oli hienosti hallinnassa.

Kolmas erä jatkui siitä, mihin ensimmäinen erä päättyi. Heti erän alussa Vili nousi hienosti omalta puolustusalueelta ja tarjoili namusyötön Jonille, joka veti maalin edestä suoraan syötöstä  ylärimaan. Rima taitaa vapista vieläkin ;-) Minuutin pelin jälkeen Ruoskan verkko oli taas tötteröllä, kun Riku pääsi ampumaan vastustajan mailan kautta ylämummoon. Kun erää oli pelattu viisi minuuttia väänsi Samu pallon maalin kulmalta Jonin lapaan ja peli 1-7. Kahdeksannen peliminuutin kohdalla pääsi Ruoska parikin kertaa yrittämään vapaasti maalia, mutta Juuso oli kuin muuri ja sai torjunnoillaan Riders yleisön innostumaan. Ajassa 38.28 vastustajan pelaaja tuomittiin jäähylle, syy koukkaaminen, josta tuomio on aina 5 minuuttia. Pitkän ylivoiman aikana palloa siirreltiin hienosti pelaajalta toiselle ja maalejakin onnistuttiin tekemään. Kun ylivoimaa oli pelattu pari minuuttia ampui Henrik pakin paikaltaan ja Juho oikea-aikaisesti sijoitti maalivahdin tarjoileman reboundin maalin. Minuutti tästä ja jälleen Rikun laukauksen jälkeisestä reboundista Joni sijoitti pallon yläkulmaan. Kolmas ylivoima oli taas Ruoskan omamaali, johon Juho tarjoili maalin takaa nappisyötön. Pelin 43:lla minuutilla vastustaja onnistui läpiajoyrityksessään, mutta Juuso jatkoi varmoja otteitaan. Loistava vastaantulo ja Ruoskan pahat aikeet oli "jäädytetty". Minuutti ennen loppua otettiin taktinen aikalisä ja pelaajat saivat ansaitun hengähdystauon. Pelin viimeisellä minuutilla Riku vielä katkaisi Ruoskan avaussyötön ja veti pallon suoraan maaliin.
Pelin hallinta oli 80% Ridersilla ja ansaittu voitto 1-11 oli hieno suoritus.

Tähdet
***     Riku, tehot 5+1 puhuvat karua kieltään
**      Henrik, valtavilla peliminuuteilla loistavaa puolustustyöskentelyä
 *       Juho, otti heti pelin alussa vastustajan "tyttöpelaajalta" luulot pois ja kova uurastus palkittiin myös parilla maalilla

Pelitapahtumat:
 Aika    Tilanne     Maalintekijä    Syöttäjä
 4.08    0-1             Samu            Riku
 6.48    1-1

 18.13   1-2             Vili            -
 19.57   1-3             Riku            Henrik
 24.34   1-4             Joni            Vili
 27.23   Vastustajan jäähy 2 min, mailaan lyönti
 29.31   1-5             Riku            Henrik
 32.19   1-6             Riku            -
 35.07   1-7             Joni            Samu
 38.28   Vastustajan jäähy 5 min, koukkaaminen
 40.48   1-8             Juho            Samu
 41.42   1-9             Riku            Joni
 42.08   1-10           Juho            -
 43.43   Aikalisä Riders
 44.33   1-11           Riku            -