| Tommi Löytynoja vahvistaa tinatähtiä |
Miesten edustusjoukkue vahvisti ensi kauden joukkuettaan Tommi Löytynojalla, joka siirtyy tinatähtiin Paimion Ruoskan riveistä. Ruoskakasvatti on pelannut koko ikänsä Paimiossa lukuun ottamatta kautta 2005-2006, jolloin hän oli nostamassa SBS Poria 1.divisioonaan. Hänen selvät vahvuudet ovat kaksinkamppailu tilanteissa, sillä hänet tunnetaan jo entuudestaan erittäin fyysisestä pelityylistä. 24-vuotias Löytynoja tuo joukkueeseen lisää vaihtoehtoja, sillä hän pystyy pelaamaan niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessakin.
Vaikean viime kauden jälkeen Löytynoja lähti haistelemaan uusia tuulia ja päätyi loppujen lopuksi Sheriffien tarjoukseen. - Viime kausi oli todella suuri pettymys omalta osaltani, joten koin nyt olevan hyvä hetki haistella muita tuulia. Päätös ei ollut mitenkään helppo ja kävin aikamoista jaakobinpainia itseni kanssa päätöstä tehdessäni. Muutama tuttu kaveri ja hyvä valmennus edesauttoivat sopimuksen syntymiseen.
Tavoitteet ovat tottakai korkealla, mutta sijoituksestamme tulevan kauden sarjassa on vielä turha miettiä tässä kohtaa kevättä, ensimmäisten otteluiden jälkeen nähdään sitten tarkemmin missä mennään, sanoo Löytynoja.
Sheriffeillä on tällä sopimus ensi kaudesta 26 pelaajan kanssa. Lisäksi neuvotteluja käydään vielä neljän nuoren lahjakkaan pelimannin kanssa, josta informoidaan lisää viikolla 21. |