|
Paljon oli Tinatähtien peli parantunut sitten viikko sitten käydyn Rauman SalBa ottelun, sillä kentällä oli sisuuntunut ja virheistä oppinut Sheriffiryhmä. Heti ottelun alusta alkaen oli aistittavissa, että tänään mennään eikä meinata ja joukkue oli valmis otteluun heti ottelun alku hetkistä lähtien.
Ensimmäisessä erässä Sheriffien ykkösnyrkki pyöritti peliä mallikkaasti ja Antti Ojala jatkoi siitä mihin viime perjantaina jäi ja laittoi pallon pömpeliin Juha Hiltusen syötöstä. Erä oli kaarinalaisten hallintaa ja se loi maalipaikkoja, mutta viimeistely ontui. Salolaisten jo odottaessa pukusuojiin pääsyä iski ykkösnyrkki toistamiseen kun Pentti Rouhiainen löysi nappisyötöllään Juha Hiltusen, joka siirsi Tinatähdet 2-0 taukojohtoon.
Toisessa erässä lehti kääntyi ja salolaiset tulivat erään valmiimpina ja hyvällä jalalla, kun taas Sheriffipoikien ajatukset taisivat olla koppiin jääneessä Iltalehdessä, sillä niin heikkoa peli toisessa erässä oli. Kuvaavaa erässä oli nuoren pojankoltiaisen VP Laihon Tyhmä 2+10min rangaistus kun hän nalkutti illan erotuomariparille täysin aiheetta. Jäähyn aikana Salpa kavensi ensin ylivoimalla 2-1 Kalle Palokankareen toimesta ja hetkeä myöhemmin salolaiset tulivat tasoihin läpiajon jälkeen Juuso Lastusen maalilla. Sheriffeillä ei juuri maalintekopaikkoja erässä ollut ja tyytyväisiä saatiin olla, että erätauolle lähdettiin tasatuloksessa 2-2.
Kolmanteen erään valmennusjohto teki toisen erän tapaan pieniä ketjumuutoksia, jolla lähdettiin hakemaan uutta tulemista kolmanteen erään. Erä alkoi synkissä merkeissä kun vaarattoman vapaanlyönnin jälkeen Salpa siirtyi merkkausvirheen ansiosta ottelussa ensi kertaan johtoon. Hetkeä myöhemmin vilttiketjussa nostettu Ville Lähde laukoi kotijoukkueen tasoihin Joonas Rainio esityöstä ja vain vajaat kaksi minuuttia edellisestä oli ykkösnyrkki ottelussa jälleen pahanteossa kun Juha Hiltunen laukoi illan toisen osumansa Mika Gottschalkin syötöstä. Sheriffien hyvä ote sai jatkoa kun niin ikään vilttiketjussa aloittanut Joonas Rainio laukoi Tinatähdet ottelussa 5-3 johtoon, syötön Rainion maaliin antoi Tommi Löytynoja. Maalin jälkeen Salpa otti aikalisän, mutta sekään ei enää salolaisia auttanut, sillä heti aikalisän jälkeen heilui taas omissa. Ottelun hahmoksi noussut Juha Hiltunen käytti maalivainuaan ja heitti hatullisen täyteen hienolla rannevedolla ohi hölmistyneen salolaismuurin, joka oli viimeinen naula salpalaisten arkkuun. Lopussa vielä Mika Gottschalkin kanuuna löysi verkon perille ohi hölmistyneen Salpa veskarin ja kun vielä Sheriffien ylivoiman aikana salolaiset tyrivät pallon omaan pömpeliin olivat loppulukemat Räntämäen valotaululla 8-3 kotijoukkueen hyväksi.
JÄRVELÄISEN MIETTEET OTTELUSTA
Pelattiin 38 minuuttia hyvin ja se aika voitettiin 8-0. Viime peliin nähden pelaamisen ero oli todella iso, jota ennakoi jo hyvin mennyt harjoitusviikkokin. Edelleen meidän treeniemme peliosuuksissa on ollut korkeampi taso, kuin yhdessäkään sarjapelissä. Se taso kun saadaan siirrettyä pelikentille, niin olen erittäin tyytyväinen. Silloin jälkikin on aivan toisenlaista.
OTTELUN PISTEMIEHET
Juha Hiltunen 3+1
Joonas Rainio 1+1
Mika Gottschalk 1+1
Ville Lähde 1+0
Antti Ojala 1+0
Tommi Löytynoja 0+1
Rauli Luoto 0+1
Pentti Rouhiainen 0+1
OTTELUN OIKEUDENJAKAJAT
Ottelun tuomitsivat Kimmo Tilli ja Tapio Mäkelä, joiden esitys oli kiitettävää tasoa.
OTTELUN TÄHDET
*** Juha Hiltunen
** Joonas Rainio
* Mika Gottschalk
YLEISÖÄ 91
|