Pääyhteistyökumppanit


Yhteistyössä


Järveläinen tarkentaa otteluraporttia

edustusOn jälleen aika ottaa näppäimistö käsiin ja naputtaa oikaiseva kirjoitus. Kirjoitus koskee naissalibandy.net sivuilla julkaistua Sheriffien naisten II- Divisioona ottelun otteluraporttia.

Kirjoitus siis meni näin:

"...Harvoin täytyy haukkua tuomareita, enkä aio haukkua nytkään. Ilmoitusluontoinen asia liiton tuomariasettelijalle: Yksi ja sama kaveri viheltänyt pelimme kahdesti ja molemmilla kerroilla kruunannut oman epävarmuutensa heiluttelemalla punaista korttia kädet täristen. Kolmatta kertaa ei tule. Tämä jamppa ei enää vihellä meidän pelejä, koska en voi enää vastata seurauksista..."

Eli tästä on sitten saatu irti uhkaus tuomareita kohtaan? Ei, ei näin hyvät ihmiset. Tässä vedotaan puhtaasti ottelutapahtumaan ja siihen mitä kyseisessä ottelussa tapahtui. Tässä esimerkki:

Meidän pelaaja meni vastustajan päälle ottamaan palloa pois. Vastustaja oli tilanteessa selin pelaajamme päin. Tuomari oli tilanteessa noin 3 metrin  päässä. Vastustajan pelaaja huitaisi suojaustilanteessa nyrkillä taaksepäin, suoraan pelaajamme kasvoihin. Seurauksena oli se, että hammas meni pelaajamme huulesta läpi. Pelaajamme kysyi tuomarilta asiallisesti, että saako noin tehdä? Tähän tuomari vain huusi "Pelaa"!! Tämä, hyvät ihmiset, tarkoittaa sitä ettemme voi enää vastata seurauksista. Kyseinen tuomari antaa tehdä kentällä pelaajillemme mitä tahansa ja suoraan sanottuna, pelkään pelaajiemme turvallisuuden puolesta. Tämän takia pelissä tapahtuvat asiat eivät enää ole turvallisia, saatikka kenenkään hallussa olevia asioita. Silloin kukaan ei myöskään voi vastata seurauksista!!

Mitä tulee saamaani punaiseen korttiin, annettiin se minulle ilman varoitusta. Huusin tuomarille, että voisiko hän viheltää pilliin, josta seurauksena oli punainen kortti. Vasta tämän jälkeen kerroin mielipiteeni tuomarista. Olen edelleen samaa mieltä kyseisestä kaverista. Edellisellä kerralla kun kyseinen tuomari vihelsi peliämme, antoi hän minulle punaisen kortin samalla tavalla, ilman minkäänlaista varoitusta. Silloin paikalla ollut tuomaritarkkailija pahoitteli kyseistä tuomarivirhettä ja kysyi haluammeko ryhtyä jatkotoimenpiteisiin kyseisen tuomarin toimien tähden, silloin vastasin, että ei hätää, kaikille sattuu huonoja päiviä. Nyt kun sama meno jatkuu edelleen, on siihen jonkun pakko puuttua.

Pahoittelen raportin epätarkkuutta, ja myös sitä mielipahaa jota kyseinen tuomari pelaajillemme aiheutti. Ymmärrän, että tuomareita on vähän ja he tarvitsevat kunnioitusta omaan toimintaansa. Mainitsen vielä, että kunnioitus ansaitaan ja kunnioitusta on myös annettava sitä saadakseen. Opin paikka kaikille osapuolille.

Toni Järveläinen