Pääyhteistyökumppanit


Yhteistyössä


Pikku Sheriffit päättivät kauden

cowboysAlueelliseen loppuhuipentumaan heti perustamisvuotenaan matkanneet Sheriffs E95 pojat sijoittuivat lopputaulukossa kahdeksanneksi. Joukkue venyi kauden aikana hurjasti ja ansaitsi paikan loppuhuipentumaan muiden ikäluokan parhaimmiston kanssa. Joukkue matkasi lauantaiaamuna yhdessä D93 Cowboysin kanssa kohti Tampereen seutua missä ottelut pelattiin.

SHERIFFS – KOOVEE 4-3
Avausottelussa Sheriffit olivat jännittyneitä ottelun alussa mutta pelin edetessä ote siirtyi Tamperelaisten päätyyn. Koovee meni ottelussa johtoon, mutta Sheriffien huima toinen erä vei joukkueen johtoon 4-2 kun viimeiseen kolmanteen erään lähdettiin. Koovee onnistui kertaalleen kaventaen ottelun 4-3 viimeisessä erässä, mutta se jäikin ottelun viimeiseksi maaliksi ja näin Sheriffit ottivat hienon avausvoiton.

HIRVHE – SHERIFFS 5-2
Tuttu vastus, näin kai voi sanoa kun Hirvensalon pojat asettuivat vastaan. Sheriffit taistelivat raajarikkoisena aina kolmannen erän puoliväliin asti, jossa Sheriffit vielä johtivat ottelua 2-1, mutta väsymys iski ja näin muutamassa minuutissa peli oli vieraille 3-2. Sheriffit yrittivät vielä ottelun lopussa tasoitusta ilman maalivahti ja se kostautui kahdesti ja näin ottelun loppu lukemat 5-2 Saarelaisille.

SHERIFFS – AC NOKIA 1-4
Alkulohkon viimeisessä ottelussa vastaan asettui AC Nokia. Ottelu tasaista vääntöä ja molemmilla joukkueilla oli tukku hyviä maalintekopaikkoja, mutta molemmat maalivahdit olivat huimassa vireessä. Koko turnauksen ajan maalinteko ongelmista kärsineet Pikku Sheriffit onnistuivat vain kertaalleen ohittamaan Nokian maalivahdin ja näin loppulukemiksi merkattiin 4-1 Nokialaisten hyväksi.

SBS MASKU – SHERIFFS 5-1
Sunnuntaiaamuna aloitettiin pelaamaan sijoitusotteluita sijoista 4-8, missä vastaan asettui tuttu SBS  Masku. Joukkueen sairaslista oli pitkä ja kun vielä Teemu annettiin sunnuntaipäiväksi mitaleista taisteleville Cowboysille, oli muilla pelaajilla kannettava suuri vastuu. Masku oli niskanpäällä ottelun alussa ja meni nopeasti 4-0 johtoon, ennen kuin Sheriffit pääsivät peliin mukaan. Loppulukemat kirjattiin lopuksi Maskulaisille 5-1.

SHERIFFS – KOOVEE 0-6
Sijoitusottelussa sijoista 7-8 vastaan tuli kertaalleen kohdattu Koovee. Väsynyt mutta taisteleva Sheriffsryhmä taipui 6-0 lukemin, joten näin Sheriffeille tuli kahdeksas sija.

VALMENNUKSEN MIETTEET
Upea kausi sai hienon päätöksen täällä Tampereella. Loppuhuipentumaan pääseminen on jo suuri voitto sinänsä, mutta tottahan toki me lähdettiin myös nälkäisenä näihin peleihin. Kokemusta meillä ei ollut vielä tänä vuonna tarpeeksi näihin otteluihin, mutta näistä otteluista saimme sitä roppakaupalla tuleviin pelivuosiin. Loukkaantumiset olivat läpiturnauksen myös riesana joukkueella ja vain muutama pelaaja pääsi ilman suurempia kolhuja.
Pojat tekivät sen minkä pystyivät ja siitä täytyy olla enemmän kuin tyytyväinen, kaikki tekivät joukkueen eteen varmasti enemmän kuin kaikkensa.
Suuret kiitokset myös poikien vanhemmille upeasta kannustuksesta, olitte koko loppuhuipentuman paras Fanijoukko. Erityiskiitokset myös Arille, joka jaksoi parsia poikia kasaan läpiturnauksen. Myös Karille suuri kiitos kaudesta, järjestelyt olivat huippuluokkaa läpi kauden ja jatko joukkueenjohtaja toivottavasti jatkuu myös tulevina kausina.
Verta, hikeä ja kyyneleitä, se oli meidän E95 joukkueen menestyksen avain tällä kaudella!!!

Kiitos kaikille joukkueen mukana eläneille.