Pääyhteistyökumppanit


Yhteistyössä


Edustusjoukkueen musta lauantai

raporttiMiesten edustusjoukkue matkasi launataina Säkylään ratkaisemaan loppukautensa kohtaloa. Voitolla joukkueella olisi edelleen mahdollisuudet edetä I-divisioonan karsintaan. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä ja paremmat maalipaikat siunaantuivat vierasjoukkueelle. Mutta kuten viime aikoina on tapana ollut, vastustaja rokottaa Sheriffejä jokaisesta mahdollisessa tilanteessa. Sheriffit hallitsivat ensimmäistä erää mutta maalipaikkoja ei hyödynnetty samanlaisella prosentilla kuin mitä kotijoukkue hyödynsi, näin tauolle 2-1 lukemissa. Toinen erä alkoi tasaisissa merkeissä mutta sitten seurasi jotain ennen näkemätöntä, Säkylän sotilaat löysivät uuden vaihteen ja latoivat kuusi maalia kymmenessä minuutissa. Tänä aikana Sheriffit vaihtoivat maalivahtiakin kahteen kertaan mutta mikään ei auttanut ja käytännössä peli oli ohi.

Valmennuksen mietteet:

Aloitettiin matsi ihan hyvin mutta pienellä kentällä pelaamisessa yksi ratkaisevimmista asioista on kentällä käytävät yksi vs. yksi tilanteet. Nämä kamppailutilanteet alettiin hävitä toisessa erässä ja kun maalivahtipeli meni kaverille 100-0 ei jakoja enää ollut. Mielestäni koomisinta on se, että edelleen tätä lajia voidaan pelata minkälaisessa perslävessä hyvänsä. Mynämäellä istut jäähyllä jonkun sylissä ja Säkylässä kun yrität jarruttaa pysähdyt vasta seinään. Olosuhteet huomioidaan vasta I-divisiionasta ylöspäin mutta silti joukkueella on mahdollisuus sinne nousta suvereenien kotikenttäedun takia. Ymmärrän hyvin ettei pienellä paikkakunnalla ole mahdollisuutta pelata isommilla kentillä kun niitä ei ole, mutta tasapuolisuuden nimissä tässäkään järjestelmässä, jossa kaikki muut joukkueet kärsivät, ei ole mitään järkeä. Tuumi ottelussa valmentajana toiminut Toni Järveläinen

Erotuomarit

Tällaisellä kentällä 30% tuomioista menee väkisin metsään, oli tuomarina kuka tahansa.

Ottelun pistemiehet

Tommi Perälä                   1+1
Pentti Rouhiainen            1+1
Ville Neitola                       1+0
Juho Salonen                   1+0

Tähdet

*** Ville Neitola
**   Mika Susi
*     Tommi Perälä