| B-pojat hakivat neljä pojoa kotiin |
B-poikien Ylemmän jatkosarjan ottelut jatkuivat Sunnuntaina 14.1.2007 Maskun Hemmingin koulussa aamuvarhain, joka ei ehkä ole se valmennukselle paras mahdollinen aika. Tästä huolimatta neljää täyttä pistettä tultiin hakemaan SBS Porilta sekä Karhukoplalta.
Ennakkoon oli odotettavissa vaikea ottelu SBS Poria vastaan, vaikka sarjanjumbo kohtasikin sarjankärjen Sheriffit. Ennakko veikkailut eivät osoittautuneet vääriksi ja ottelusta oli luvassa nihkeä. Ensimmäisessä erässä ”poika” eli Kim Karjalainen iski puhtaan hattutempun joihin muutamaan tarjoili paikat Joonas Vauhkonen ja näin ensimmäinen erä Sheriffeille 3-2. Jos ensimmäinen erä oli sakeaa puuroa, niin toinen oli sitten sitä kuuluisaa itseään ja porilaiset pystyivätkin roikkumaan maalinpäässä aina toisen erän loppuun saakka, kun molemmat viimeistelivät vain kerran. Kolmannen erän alusta sitten repesi ja Sheriffit iskivät tiheään neljä häkkiä ja ottelu oli ratkennut. Lopputulos 8-4 tyydyttää valmennusta juuri sen kahden pisteen verran, mutta pelillisesti ei paljoakaan.
Ääni kuitenkin muuttui kellossa päivän toiseen koitokseen Säkylän Karhukoplaa vastaan. Pelata sai yhtä kovaa kuin tyttöjen E-95 sarjassa eli ”toiseen ei saanut koskea lainkaan” meiningillä mentiin läpi ottelun, joista osakseen kertoo useat jäähyminuutit. Maaleja Sheriffit tekivätkin tasaisesti läpi ottelun ja kun vastustaja ei päässyt heiluttamaan verkkoja kuin muutaman kerran, niin ottelun selvästä voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Lopputulos pöytäkirjassa 9-2 Sheriffeille. Jottei jäähytilasto olisi jäänyt turhan laihaksi päätti toinen kollegani ottaa vielä ottelun loppuun 2+10 minuutti suunsoitosta. Taas saatiin jo tuttuun tapaan järjestettyä turnauksen muut ottelut aikataulusta jälkeen. Siitä pienet pahoittelut.
VALMENNUKSEN KOMMENTIT
Vihdoin alkaa maalien viimeistelyssä näkyä sitä kaivattua suoraviivaisuutta. Muutama omiin kolissut olisi saanut jäädä tulematta, jotta olisi voinut lähteä täysin hyvissä mielin kotiin. Pieni lepsuilu omanpään pelissä ja turhien jäähyjen ottaminen on saatava jatkossa pois, jos mielitään kevään SM-peleihin. Erittäin positiivinen asia oli, että onnistumisia tuli kaivatulla laajalla rintamalla.
TURNAUKSEN PISTEMIEHET
| Joonas Vauhkonen |
2+3 |
| Kim Karjalainen |
4+0 |
| Teemu Lähde |
3+1 |
| Jussi Majaniemi |
2+2 |
| Miika Hämäläinen |
1+2 |
| Ville Jaranti |
1+2 |
| Oskari Vainio |
1+1 |
| Markus YliKännö |
1+1 |
| Tuomas Kettunen |
1+0 |
| Otto Lehto |
1+0 |
| Ville Poussa |
0+1 |
TURNAUKSEN TÄHDET
*** Joonas Vauhkonen
** Markus Ylikännö
* Miika Hämäläinen |