| Koulumaalit liikaa Ryhdille |
Perjantai-iltana tarjoiltiin Räntämäen liikuntakeskuksessa vauhdikas ja maalirikasottelu, jossa Tinatähdet kukistivat sarjanousija Nousiaisten Ryhdin 10-5 lukemin.
Ottelun ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä, jossa kotijoukkue loi maalipaikkoja selvästi enemmän, vierasjoukkueen tyytyessä vastaiskuihin. Erässä maalit kuitenkin tasattiin kun Sheriffien ykkönen pääsi iskemään kahdesti Antti Ojalan ja Pentti Rouhiaisen toimesta kun taas Ryhdin maalit merkattiin Jarno Laaksosen ja Timo Tuomialhon nimiin.
Toinen erä oli Sheriffien osalta jälleen kerran ottelun sekaisin ja johtoasemassa pelaaminen tuotti selviä vaikeuksia nuorelle joukkueelle. Erän alussa Bendos Rouhiainen vei ylivoimalla kotijoukkueen 3-2 johtoon ja hetkeä myöhemmin Kim Karjalaisen kauden avausmaali näki päivän valon, jolloin moni luulikin jo ottelun ratkenneen. Ryhti tuli otteluun kuitenkin vielä mukaan ja kavensi ottelun Sheriffipuolustuksen kengästä ohjautuneesta kimmokkeesta, josta se sai lisää puhtia otteisiinsa.
Niin kuin yleensä Sheriffien otteluissa, jossain kohtaa ne lamput pimenevät ja tämä episodi syntyi erän puolivälissä kun Tinatähdille tuomittiin täysin ansaitusti joukkuerangaistus väärästä vaihdosta. Samalla kellon lyömällä kapteeni Juha Hiltunen lörpötti itselleen myös kakkosen, joten näin vieraille tarjoiltiin avaimia tulla peliin mukaan. Alivoima kuitenkin kestettiin ja se olikin ottelun yksi käännekohdista.
Jäähysuman jälkeen Mika Gottschalk iski Sheriffit 5-3 johtoon ja vain neljä sekuntia myöhemmin iski Rouhiainen hattutempun Ojalan upeasta syötöstä. Erän lopussa Ryhti pääsi vielä kaventamaan taukonumeroiksi 6-4.
Kolmas erä tarjosi jälleen kerran yleisölle niitä lupaamiamme sirkushuveja koko kansalle, sillä toistaan upeammat maalit lämmittivät varmasti katsomossa istuneet Sheriffikannattajat. Ryhdin tultua jo maalin päähän oli Gottschalkin vuoro tehdä illan toinen osuma ja vain minuutti edellisestä ykkösnyrkki iski ottelun hienoimman sommitelman, jossa Antti Ojala iski suoraan Juha Hiltusen syötöstä varsinaisen koulumaalin. Ojalan maalista ehti kulua vain kymmenen sekuntia kun juniorikenttä oli ottanut mallia ykkösnyrkiltä ja iski miltei identtisenmaalin VP Laihon toimiessa maalarina. Ottelun lopussa vielä Joonas Rainio nautiskeli pallon tyhjään maalin ja näin loppulukemiksi merkattiin 10-5 kaarinalaisille.
JÄRVELÄISEN KOMMENTIT OTTELUSTA
Ei mielestäni mikään täysosumaottelu, oikeastaan pirun vaikeakin matsi. Vastustaja pelasi erittäin ennakkoluulottomasti ja hyökkäsi todella vaarallisesti ja rohkeasti kohti maalia. Osittain sen takia ei saatu täysin omaa peliämme kulkemaan. Toisaalta pystyttiin mukautumaan otteluun erittäin hyvin ja tietyillä muutoksilla päästiin hallitsemaan peliä, siinä mielessä kypsä esitys meiltä.
Meillä on ollut omissa hyökkäyksissä löysä takamieskuri, mutta tänään oltiin tässä paljon huolellisempia ja se eliminoi kaverin nopeita vastahyökkäyksiä, siinä yksi voiton salaisuuksista.
Poikkeuksellisesti voisin sanoa, että jossakin määrin voitettiin peli jäähyaitiosta, sillä otettiin kerralla koko kauden tyhmimmät jäähyt ja kestettiin ja saatiin niistä vain lisää taistelumieltä.
Näissä otteluissa huomaa mikä on Tuomarin ja Tuomarin ero. Silloin kun tuomarit viheltävät virheet pois, ei kenenkään tarvitse puolustella itseään missään nettisivuilla. Nämä tuomarit osoittivat tänään sen, että ei se viheltäminen kuitenkaan ihan niin vaikeaa ole kun keskittyy siihen mitä tekee, on läsnä ja lukee pelin luonteen oikein.
OTTELUN PISTEMIEHET
Antti Ojala 2+2
Pentti Rouhiainen 3+0
Juha Hiltunen 0+3
Juho Salonen 0+3
Mika Gottschalk 2+0
Kim Karjalainen 1+1
VP-Laiho 1+0
Joonas Rainio 1+0
Ville Lähde 0+1
OTTELUN OIKEUDENJAKAJAT
Ottelun tuomitsivat Juha Saarinen ja Peter Hoffsröm, joiden esitys oli tälläkin kertaa vallassaan erinomainen.
OTTELUN TÄHDET
*** Pentti Rouhiainen
** Antti Ojala
* Kim Karjalainen
YLEISÖÄ 93 |