Pääyhteistyökumppanit


Yhteistyössä


C93-pojat, Paimiossa pamahti ja Vistavisio tiedotti

b-pojatLähtökohdat kauden toiseen turnaukseen olivat hieman epävarmat, sillä neljä miestä puuttui muutenkin suppeasta ryhmästä ja näihin neljään lukeutui vielä meidän molemmat maalivahdit. Arvontalaulu raikasi ennen perjantain harjoituksia valmennuksen kahvipöydässä ja tultiin päätökseen, että Henri Tamminen pelaa Oripään Urheilijoita vastaan ja Otto Kannisto taas Paimion Ruoskaa vastaan.

Ensimmäinen ottelu Oripään Urheilijoita vastaan lähti liikkeelle todella tahmeasti ja alusta asti käveltiin vastustajan mukana. Useista maalintekopaikoista lauottiin yli ja ohi, mutta ei vain maalia kohti. Tähän joukkueen tehottomuuteen taisi kapteeni Henrik Rossi sitten viimein kyllästyä ja aivan ensimmäisen erän lopussa hän meni yksin koko kentän läpi päättäen suorituksensa 1-0 johtomaaliin. Toiseen erään saatiinkin sitten pientä ryhtiä ja hanojen auettua oli edessä kahdeksan maalin erä. Kellossa 34.21 ja ottelu katkaistaan 12-0 voittoon. Maalissa pelannut Henrik Tamminen pelasi nollapelin torjuen oikeastaan yhden laukauksen koko ottelussa. Henkka tunnetaankin nykyään myös nimellä Nolla Tamminen. ”Vapise Riku”, uhosi Nolla Tamminen pukuhuoneessa pelin jälkeen.

Toiseen otteluun paimiolaisia vastaan oli Sheriffi ryhmän syytä ryhdistäytyä tai edessä olisi todella vaikea ottelu. Valmistautuminen oli onnistunutta ja alusta asti lähdettiin pelaamaan sitä omaa peliä. Oli todella mukava seurata miten pelaajat liikkuivat kentällä ja pistivät palloa liikkeelle. Maaleja syntyi tasaiseen tahtiin ja vielä hienojen yksilösuorituksien tai kuvioiden päätteeksi. Yhden maalin pääsi vastustaja tekemään vapaalyönnistä toisessa erässä meidän muurin sijoittuessa vähän väärin ja Otto Kanniston unelma nollapelistä mureni. Saa Riku jatkaa Nolla Tammisen parina ainakin toistaiseksi. Tätäkään ottelua ei ihan loppuun asti ehditty viemään kun sitten ajassa 43.24 syntyi 13-1 voitto osuma.

VALMENNUKSEN MIETTEET
Vaikka ensimmäinen ottelu oli tahmea niin ei tässä hirveän pettynytkään voi olla kun täydet neljä pistettä saatiin ja vielä maalierolla 25 tehtyä ja yksi päästetty. Molemmissa otteluissa olimme pallollinen joukkue noin 90% ottelusta eli pääsimme ainakin harjoittelemaan pallollista peliämme. Toisessa pelissä Ruoskaa vastaan se pallollinen pelaaminen saatiin sitten sille tasolle millä sen pitäisi ollakin ja pelasimme joukkueelle. Oikein lämmitti sydäntä vielä turnauksen jälkeen kun kuulin Ruoskan kannattajien keskustelua siitä, että Sheriffi valmennuskin on kuin jostain nuorisovankilasta. Meillehän ei tunnetusti pääse valmentamaan jos ei omaa rikosrekisteriä.. ;)

TURNAUKSEN PISTEMIEHET
Santeri Lempiäinen 6+2
Juho Aronen 5+2
Juuso Mäki 6+0
Henrik Rossi 2+4
Toni Johansson 4+1
Samu Söderholm 2+3
Henri Tamminen 0+4
Joni Ristimäki 0+2
Joakim Paajanen 0+1
Otto Kannisto 0+1

TURNAUKSEN TÄHDET
*** Henri Tamminen
** Juho Aronen
* Juuso Mäki