Pääyhteistyökumppanit


Yhteistyössä


Sheriffit -94 vastassa influenssa sekä jatkosarjan kärki!

d94Fiilis oli korkealla

Keskiviikkona treeneissä valmennusporras selkeästi myhäili vielä tulossa olevasta melkovarmasta turnausvoitosta, vaikkakin vastaan olivat tulossa jatkosarjassa 1. ja 3. sijalla olevat joukkueet. Aina ei kuitenkaan voi onnistua, vaan tällä kertaa luontoäiti päätti laittaa sormensa peliin! Poikia oli poissa, sekä puolustuksesta, että hyökkäyksestä. Silti lopputulokseen oltiin tyytyväisiä, ehkä juuri siksi, että meidän joukkueella meni hyvin, vaikka ei ollutkaan täydessä iskussaan!

Team17-Sheriffit-94

Miehistöpulaa kärsivä Sheriffit -94 -joukkue kaatoi sarjassa kolmantena olevan Team-17 numeroin 10-2!

Selkeäksi maalikuninkaaksi pelasi itsenä, tällä kertaa, mehevien syöttöjen ansiosta Samuli Jalava, tekemällä kaiken kaikkiaan 5 maalia pelin aikana! Syötönantajina toimivat Eetu L (kaksi kertaa)., Kasperi, sekä Santeri. Matias teki muutaman maalin Kasperin syötöstä, Ville Santerin syötöstä ja Kasperi Samulin syötöstä. Myös Eemeli kunnostautui maalilla tekemällä hienon paraatitorjunnan.

Keskiviikkona valmentajat vielä olivat aivan varmoja

Että sarjassa johdossa oleva Sticklinekin taipuisi saadessaan vastaansa reipastuneen Sheriffit -94 joukkueen, mutta toisin kävi. Hammasta purren ja itkua vääntäen Sheriffien piti tunnustaa Sticklinen vielä paremmaksi hävimällä kuitenkin maltillisin lukemin 4-10. ( Edellisviikonloppuna Stickline rökitti Team-17 23-jotain!)

Ensimmäinen erä meni suht rauhallisesti Sticklinen onnistuessa ainoastaan kaksi kertaa.

Toinen erä oli Sheriffeille ikävä, kannustusjoukkojen interfaalisista kiljahduksista huolimatta onni vaan ei kääntynyt Sheriffeille suotuisaksi. Maaleja tuli kuitenkin molempiin päihin. Eetu L. teki kaksi maalia Matiaksen ja Johanneksen syötöstä ja Matias teki yhden maalin, taas Johanneksen syötöstä. Stickline onnistui 7 kertaa!

Kolmanteen erään lähdettiin 3-9 tappiotilasta. Maaliero säilyi loppuun asti samana, Stickline teki vielä yhden maalin ja Sheriffeiltä maalivahdin selän taakse pallon pisti Jere Eetu L: n syötöstä.

Summasummaarum, seuraavaksi kun saadaan Stickline vastaan, täydellä kokoonpanolla Sheriffit kyllä päihittävät vaikka sarjavoittajan.

30.3 pelataan SB-Areenalla viimeinen sarjaturnaus ja ellei jotain ihan kamalan outoa tapahdu, niin Sheriffit -94 karsivat lopputurnauspaikasta 31.3 SB-Arenalla!

Lopputurnaus pelataan 15.4.