| Perälä siirtyy Tepsin liigamiehistöön |
Sheriffien miesten edustusjoukkueen puolustaja Tommi Perälä 21 siirtyy uunituoreeseen TPS:n liigamiehistöön kahden vuoden sopimuksella. Perälä on Sheriffien juniorikoulukunnan tuotos ja on kuulunut Sheriffien edustusmiehistön vakiokalustoon jo 15-vuotiaasta asti, jolloin Sheriffit loivat uraansa 4.divisioonassa.
Perälän kaksi viimeistä kautta 2.divisioonassa ovat olleet nuorelle pelimiehelle loistavia, sillä 35 pelaamassaan ottelussa hän on takonut puolustajan paikalta hurjat 39+29 tehot.
Perälä on edustanut Sheriffien edustusjoukkuetta kuuden viime kauden aikana mallikkaasti ja on ollut nostamassa Kaarinalaista salibandya 4.divisioonasta aina 2.divisioonaan saakka. Tommi on toiminut suurena esikuvana myös seuramme junioreille vuosien varrella ja nyt idolimme näyttää latua muille Sheriffeille noustessa maamme pääsarjatasolle.
Hieno juttu kaikin puolin, ensimmäinen junnukoulun tuotos lähtee nyt tallaamaan tietä salibandyn pääsarjatasolle. Tyytyväinen täytyy olla, että olemme onnistuneet kasvattamaan vuosien saatossa pelaajia liigaympyröihin saakka, joka kertoo juniorityömme olevan kunnossa.
Tommi on ollut viemässä Kaarinalaista salibandya eteenpäin aina sen alkuajoista aina tähän päivään saakka, mistä olemme suuressa kiitollisuuden velassa hänelle, sanoo toiminnanjohtaja Janne Kytölä. |