| Järveläisen ajojahti vihdoin päätökseen |
Suomen Salibandyliiton kurinpitovaliokunta on antanut maanantai-iltana päätöksen liittyen 6.10 pelattuun Naisten 2.divisioona otteluun Sheriffs – SBS Pori, jossa valmentaja Toni Järveläiselle annettiin punainen kortti ja ottelurangaistus. Kurinpitovaliokunta pyysi Sheriffeiltä myös vastinetta
kotisivuillaan julkaistusta otteluraportista, jota Järveläinen tarkensikin jo muutama päivä raportin ilmestymisestä kotisivuillamme.
Kurinpitovaliokunta päätti kokouksessaan jättää rankaisematta Järveläistä ja näin ollen Tussen herrojen ajojahti sai erittäin riemuisan päätöksen.
Lisäksi Sheriffit vaativat vielä omassa vastineessaan kuripitovaliokunnan välitöntä puuttumista Tussen kotisivujen tiedottamiseen, missä innokkaat kotisivuvastaavat ovat julkaisseet suutuspäissään erotuomarivastineita liittyen tuohon edellä mainittuun episodiin. Tähän asiaan kurinpitovaliokunta ei vielä antanut päätöstä, vaan laittoi asian eteenpäin muiden valiokuntien päätettäväksi.
Seuran toiminnanjohtaja Janne Kytölä oli tyytyväinen kurinpitovaliokunnan päätökseen. – Päätös oli odotetunkaltainen ja oikeudenmukainen. Toni oli tehnyt virheen ja tunnustanut sen ja kärsinyt siitä seuranneen rangaistuksen. Mitä muuta tulee tähän episodiin, niin ihmetellä täytyy aikuisten ukkomiesten toimia tuolla paikallisessa erotuomariyhdistyksen johdossa. Jos meillä peleissä hieman vesilasissa välillä hölskyy, niin kyllä näillä miehillä kaatui koko vati tässä koko hässäkän keskellä, sanoo Kytölä. |